maanantai 27. elokuuta 2012

Mekkojen parissa

Pääsin ompelemaan mekkoja! Kiitos siitä kuuluu lähipiiriin piakkoin ilmaantuville pikkuisille;) Onhan muutama mekko tullut aiemminkin ommeltua, mutta sattuneista syistä tulee useammin surruuteltua poikien kuteita. Ompelin liivimekot neppareilla muhkeasta joustofroteesta. Joustofroteet ovat peräisin Lasten Metsolasta ja Fabriinasta. Vihreä on vähän paksumpaa mutta molempia oli kiva ommella. Ainut pikkuriikkinen haittapuoli mielestäni joustofroteen käsittelyssä on se pikkunukan määrä, jota irtoaa koko ajan. Ergorapidoa on saanut käyttää ahkerasti;)
 
 
Mekot on ommeltu omalla kaavalla, molemmissa tuollainen etutasku. Joustofroteisen mekkoon ei välttämättä olisi neppareita tarvittu mutta halusin laittaa, pukemisen helpottamiseksi.
 

Mekkojen alle tein kietaisubodyt, kaava OB 1/2012. Talvi-ilotrikoo Sampsukalta, Omenapuu-trikoon bongasin alesta, mutta nettikaupan nimeä en muista! Molemmat ovat olleet jo jonkin aikaa kaapissa odottelemassa näitä ompeluksia. Tykkään! Nyt nukkumaan - nahkavekkari kiekuu aika säntillisesti vähän ennen aamukuutta;)
 
 
 
 
 

torstai 23. elokuuta 2012

Väriä syksyyn!

Vielä on ommeltu muutama paita. Tämän jälkeen niissä pidetään kyllä vähän taukoa ettei ihan iske kyllästys;) Näissä on ihanan värikkäät kuosit näin syksyiseen vuodenaikaan nähden. Tai kesäähän tää elokuu taitaa vielä olla vaikka koko päivän sataiskin vettä...
 
 
Sekä viidakko- että heppakuosi tilattu Sampsukalta. Molempien puseroiden hihoihin laitoin leveät resorit, niitä voi sitten taitella sopivan pituisiksi. Tässä vähän detaljeja kuvioista:
 

 

keskiviikko 22. elokuuta 2012

"Morjens!" - sanoi paidat toisilleen

Nyt on koneet hurruutelleet täyttä kyytiä pari iltaa - ihme ettei kädet jo tärise;) On vaan niin ihania kankaita että niitä tarttee hiplata ja parasta hiplaustahan on se itse ompelu. Ihanin näistä kankaista on mun mielestä tuo vihreä Maxidots-joustofrotee. Se on niin mahtavan paksuakin, joten oikein passeli paita kylmiin syys- ja talvipäiviin. Tätä on onneksi vielä jäljellä niin pääsee vielä työstämään. Jonkin sortin hulluutta taitaa tämä ompeluvillityskin olla - miten sitä voikaan näin innostua kankaista! Paitojen kaava on kaikissa tylsästi sama, Ottobren uusimmasta lehdestä (4/2012) bongattu. Body OB 1/2006. Kuva toisilleen moikkailevista paidoista tässä:


Skootteritrikoo on ostettu Kestovaippakaupasta, samoin sininen resori. Vihreä joustofrotee Fabriinasta, resori kangastukusta. Musta-valkoinen pääkallopaita on kokoelma kankaanlopuista. Vihreää pallopaitaa voi tarkastella lähemmin tässä (näytää jotenkin valkolaikkuiselta kuvassa mutta voin vakuuttaa kankaan olevan hyvää;)):


Sain viimeisteltyä myös pari bodya, jotka odottivat nepparointia. Kaavana ihana bodyn kaava Ottobren lehdestä 1/2012. Tää kaava on niin kiva kun nappilista tuo siihen ilmettä. Vaikka oon tehnyt tällä kaavalla jo monta bodya ja samalla mallilla nappilistapaitoja, joudun aina tsekkaamaan ohjeesta miten sen nyt pitikään mennä. Ei muuta kuin lisää toistoja;)


Sydäninterlock on Michas Stoffeckelta, marinoitunut kaapissa jo jonnin aikaa. En tiedä miksi, on kuitenkin aika söpönen kangas. Tällänen turkoosipohjanen sydänkangas sopii mun mielestä sekä pojalle että tytölle. Tummansininen perusraitatrikoo ostettu Facebookin Kangashamstereilta.


lauantai 18. elokuuta 2012

Vauvalahja pikkuiselle poitsulle


Tässä vielä vauvalahjaksi ompelemani setti. Muuten on valmis mutta nepparit loppui kesken kaiken ja vielä pitää haarus nepittää. Neppareita menee ihan hurrrrrjia määriä kun mallinuket ovat vielä bodyiässä. Kulutus tyssää sitten kun aletaan käyttämään vaan paitoja ja housuja. Tässähän joutuu oikein optimoimaan nepparihankinnat;)


Housujen kaava on oma, joustofrotee+resori niihin ostettu Fabriinalta. Sammakkotrikoo hommattu Michas Stoffeckelta ja kaava Ottobressa 01/2012.


Pipoja syksyyn

Kaivoin kangaslaatikoista kaikkia pienia jämätilkkuja ja ompelin syksypipoja minimiehelle, sukulaisille, ystäville, kylänmiehille... Aika kirjava joukko tuli! Mukana sekä lörppöpipoja että neliöpipoja. Kaikki ei enää ole kuvassa kun osa on jo omistajillaan. Näitä on kyllä nopea hurruutella ja saapahan pienet kankaanpalatkin käytettyä. Antituhlausta;)



perjantai 3. elokuuta 2012

...jatkoa edellisille ompeluksille

Käytin terävänä flikkana nyt kerrankin edelliset kankaat loppuun ja tein vielä paidan, bodyn ja pipon meidän pikku-ukkelille. Salaperäinen malliukkokin saatiin kuvaan: parvekkeelle nyppimään kukkasia. Pipo on bongattu uusimmasta Ottobre-lehdestä 4/2012. Vähän lyhensin kun meinasi tulla turhan pitkä lörppöpipo. Kiva perusmalli! Myös vaaleansininen paita uusimman lehden mallin mukaan. Body tehty kaavalla OB 1/2006.



torstai 2. elokuuta 2012

Laatuaikaa

Niinhän siinä kävi, että kun mies on reissussa ja poika nukkumassa, viettää meikäläinen laatuaikaa kera Berninan ja Singerin! Ompelukset on olleet kesätauolla ja nyt olikin tosi mukavaa taas istua koneiden ääreen. Homma sujui vaivatta ja valmistakin syntyi. Alla kaksi paitaa, molemmat Ottobren kaavoilla tehty, sini-punainen junapaita OB 4/2012 ja vaaleansininen autokorjaamopaita OB 6/2010. Molemmissa puseroissa on raglanhihat, mallit vain hieman poikkeavat toisistaan. Hihansuissa on leveät resorit, joihin olen kovin tykästynyt.


Ja näähän on siis ISON POJAN paitoja, 110-senttisiä, kaverin poitsulle;)  Junatrikoo on ostettu Kestovaippakaupasta, autokorjaamotrikoo Royal-tuotteelta. Resorit Kangastukusta, kuten tavallista. Muutakin olen ommellut, niiden postaus myöhemmin kun on vähän otettu unta välillä.