sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Pieniä lahjuksia pienille poitsuille

Olen testannut uusimman Ottbren (4/2013) Crawler-kaavaa oikein olan takaa;) Tosi simppeli ja nopeatekoinen kaava - kuin tehty meikäläiselle;)
 

Kankaat on hamstrailtu sieltä täältä: apilatrikoo Metsolan jämälaarista, raita- ja pöllötrikoo Selialta. Ihastuttava helikopteri-joustofrotee on myös jämiä, poistoja Sampsukalta. Vielä muutama ryhmäkuva koko tuotoksesta!
 

 
 


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Tervetuloa, pienet ihmiset!

Tässä pari vauvalahjaa - bodyt ja niille kaveriksi collegehousut. Colleget on semmosta ohkasempaa kesälaatua Hyvinkään Kangastukusta.
 

Värikkään norsutrikoon kävin nappaamassa kesälomareissulta Hanhelin myymälästä Haukiputaalta. Paapiin bambitrikoo on tilattua vähän aikaa sitten Royalkestoilta. Kaavana Ottobre 3/2011.
 
Täytyy myöntää että kietaisubodyjen ompelu on aika työlästä. Mulla ainakin tulee aina venytettyä resoria liikaa tai liian vähän - jostain suunnasta aina vetää;) Ja neppareiden kiinnittämiseen saa myös käytettyä jonninverran aikaa.
 
Lopputulos kuitenkin ihan söpönen:)
 
 
 
 


keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Jotain itselle

Surautin itselle joustofroteemekon - kangas Metsolasta, kaavaa ei sen kummemmin ollut vaan hihattomasta topista piirtelin. Vähän olisi saanut lisätä senttejä saumoihin, sen verran napakkaa tekoa tuli. Loppukesästä kaikkien makkaroiden ja kesäherkkujen jälkeen ei sitten enää menekkään päälle;) Nooh, josko sitä sitten reipastuisi syksyllä taas kuntoilemaan!
 


Kesäompeluksia

Kesälläkin on tullut ommeltua - vaikkakin vähän nihkeästi noi aurinkoiset päivät ompeluksiin houkuttelee. Kankaita sen sijaan on tullut lomareissulta hamsteroitua,niiden pariin päästään varmaan lähipäivinä kunhan kaikki saadaan esipestyä. Tässä muutamia lyhythihaisia paitoja  - kankaat marinoituneet kaapissa joitakin kuukausia, joten alkuperästä ei varmuutta;)
 

 



Tässä ollaan tärkeissä rekantähystystehtävissä:)
 
 
Vähän on päässyt mekkojakin ompelemaan - tämä söpöinen trikoo on Sampsukalta, kaava muokattu vanhan paidankaavan mukaan.